Kuusankosken pariisitar

Tämä on ensimmäinen kuusankoskelaisen naistaiteilijan, Vieno Elomaan taidetta ja elämää käsittelevä kirja. Vieno oli paikallinen nähtävyys ja taiteilijatar. Hänellä oli laaja ystäväpiiri. Useat paikalliset ihmiset hankkivat Vienon tauluja, joita hän myi kerätessään rahaa maailmalle matkustamista varten. Toisinaan taiteilija lahjoitti taulun kuin taulun arvellessaan sen saavan hyvän kodin.

Idea laajan retrospektiivisen näyttelyn ja julkaisun tekemisestä alkoi vuonna 2009, kun Kouvolan taidemuseo Poikilon omistukseen tuli suuri määrä Elomaan teoksia Kuusankosken taidekokoelmasta. Oli selvää, että taiteilijalla oli kysyntää. Paikalliset ihmiset nostivat hänen nimensä esiin aina, kun uusia näyttelyitä suunniteltiin. Lopulta näyttelyn ajankohdaksi sovittiin kevättalvi 2015.

Näyttely löysi yleisönsä. Olemme nyt paljon varmemmalla pohjalla, kun puhumme Vieno Elomaasta ja hänen taiteestaan. Syvempi taidehistoriallinen tutkimus saa vielä odottaa, mutta paljon perustyötä on jo tehty. Vienon elämäntyö on saanut ansaitsemansa huomion ja dokumentoinnin.

Erityiset kiitokset kuuluvat kuraattori, FM Sanna Ojanteelle , joka antaumuksella paneutui 1950-luvun pariisilaistunnelmiin ja ts. amanuenssi, FM Mari Lehtosalolle, joka teoslogistiikan pyörteissä tuotti museossamme ensimmäisen mobiiliopastuksen juuri Vienon näyttelyyn. Näyttelyn onnistumisesta kiitokset myös kaikille teoksia lainanneille.

Toimittanut: Anna-Kaarina Kippola
Artikkelit: Anna-Kaarina Kippola ja Sanna Ojanne
Julkaisija: Poikilo-museot
Graafinen suunnittelu: Riimuraami
Painopaikka: Grano Oy, Kouvola
Painovuosi: 2015

Kouvolan taidemuseon julkaisuja 28
ISBN 978-951-8990-39-3
ISSN 0786-9134
EAN 9789518990393

Kirjan hinta 20 euroa (sis. alv 10 %)

Päivitetty 16.4.2019