Silmiesi edessä

Löydä oma mieliteoksesi! Taidemuseon taidekokoelma on muutakin kuin varastohyllyillä odottavia tauluja. Meillä on toki niitäkin, mutta suurin osa on esillä julkisissa tiloissa: kouluissa, hallintorakennuksissa, odotushuoneissa, työhuoneissa.

Veistoksia on pitkin laajaa Kouvolaa – Elimäeltä Kouvolan keskustaan. Niistä löytyy oma kätevä mobiilireittikartta.

Taidekokoelmiin kuuluu noin 2500 teosta, joista suurin osa on nykytaidetta. Taidemuseo perustettiin vasta 1987, joten enimmäkseen meillä on 1960-luvulta lähtien olevia teoksia. Varhaisemmista taiteilijoista mainittakoon Esko Tirronen ja Ulla Rantanen, nykytaiteilijoista Samuli Heimonen, Kuutti Lavonen, ja kouvolalaiset Mikko Sakala ja Irmeli Tarmo. Maalausten ja veistosten lisäksi kokoelmiin kuuluu grafiikkaa, valokuvia, mediataidetta ja sähköisiä interaktiivisia liikkuvia teoksia.

Taidemuseo hoitaa ja vastaa Kouvolan kaupungin taidekokoelmasta, entisten kuntien taidekokoelmista ja lahjoituskokoelmista, pitäen niitä esillä mahdollisuuksien mukaan. Kaikki kun eivät mahdu esille samaan aikaan, voi kokoelmateoksia selata päivittäin mm. avoimessa Finna.fi –palvelussa.

Tutustu taidehaastatteluihin 5.1.2021 alkaen

Päivitetty 3.4.2023