Muisteluilta ja valokuvaesitys elokuussa

Vihreällä pohjalla mustavalkoisia valokuvia ja teksti Muisteluillat

Kaupunginmuseo Poikilossa on esillä vapaa-aikaan liittyviä valokuvia vuosien varrelta 8.8. - 27.8. Elokuun muisteluillassa mennään viihteelle torstaina 17.8. klo 17–19.

Elokuun valokuvaesitys ja Muisteluilta lähestyy. Tällä kertaa aiheena on viihteeseen ja vapaa-aikaan liittyvät muistot.

Valokuvaesitys

Museon avoinnaoloaikana esitettävässä valokuvaesityksessä on nähtävillä runsaat 80 valokuvaa nykyisen Kouvolan alueelta 1900-luvun alusta 1980-luvun loppuun saakka. Valokuvaesitys on katsottavissa 8.8. – 27.8. välisenä aikana. Valokuvaesitys sisältyy museon pääsymaksuun. Poikilo-museoihin on vapaa sisäänpääsy perjantaisin klo 17–18 sekä Taiteiden yönä perjantaina 18.8. klo 16 alkaen.

Kuvia on mm. monista legendaarisista ravintoloista ja paikoista kuten Mannerbaari, Kymenhovi, Red Car, Hotelli Kouvola, Kymen Pirtti, Sipparin parkki ja Nuorisotalo Kisko. Joidenkin kuvien yhteyteen on liitetty paikkaan liitetty muisto, jotka on kerätty Kerro Meille! -nuoruusmuistokyselyssä syksyllä 2019. Lisäksi esityksessä on kuvia mm. Kouvola-päivän tapahtumista, tanssiorkestereista sekä elokuvateattereista. Kuvista heränneitä muistoja voi kirjoittaa talteen valokuvaesityksen yhteydessä olevalla muistelupisteellä.

Muisteluilta

Viihde- ja vapaa-ajankuvista järjestetään muisteluilta kaupunginmuseo Poikilossa torstaina 17.8. klo 17–19. Muisteluillassa pääsee katsomaan otoksen valokuvaesityksen kuvista yhdessä muiden osallistujien kanssa ja keskustelemaan omista muistoistaan. Muisteluilloissa ei ole ikärajaa, kiinnostavia ovat niin vapaa-ajan muistot viime kesältä kuin muistot monen kymmenen vuoden takaa. Museo kerää arkisiakin muistoja, sillä ilman ihmisten kokemusten tallentamista valokuvien ja esineiden kertoma tarina historiasta jää ohueksi. Pienikin muisto on museolle arvokas. Muisteluiltaan on vapaa pääsy.

Kansallispukuun pukeutunut nainen tanssii miehen kanssa Kouvolan kadulla, jossa myös muita tanssimassa.
Katutanssit Kauppalankadulla Kouvola-päivillä elokuussa 1977. Kuvaaja Raimo Sävilä.

Muistojen keruu jatkuu syksyllä avautuvassa Mistä Kouvola on tehty? -näyttelyssä. Näyttely kysyy kaikilta, mistä Sinun Kouvolasi on tehty.

Lue myös aiempi artikkelimme aiheeseen liittyen Muisteluillat kutsuvat muistelemaan museoon – Poikilo