Teosnostoja Kouvolan taidemuseo Poikilon Markku Villikan kokoelmasta: Seppo Mattinen, Nimeämätön, 1961.
Seppo Mattisen (1930–2022) maalaus, jossa mies vaeltaa kaupunkimaisemassa mietteisiinsä vaipuneena, voisi aivan hyvin olla ote runosta tai stillkuva uuden aallon italialaiselokuvasta. Hahmon ulkoisen olemuksen sijaan ajatukset vievät ihmisen sisäiseen maailmaan, yksinäisyyteen ja ulkopuolisuuden tunteisiin. Vaikka maalauksessa on ripaus viileää melankoliaa, niin siitä huokuu myös sivullisen tarkkailijan lämpöä ja myötätuntoa kuvattavaansa kohtaan. Yhdessä kuvassa ja hetkessä tiivistyy Mattisen taiteen perusjuonne, rakkauden ja yhdessäolon kaipuu.
Miehen ja naisen välisten suhteiden eri asteita Seppo Mattinen kuvasi hyvinkin laajalla skaalalla, romanttisen herkistä hetkistä puiston vehreydessä aina eroottisempaan ryhmäkohtaukseen, kuten pienessä, mutta latautuneessa teoksessa Elämän ilot (1988). Mattisen teoksissa näkyi jo tuolloin etelän voimakkaampien värien ja valon vaikutus, sillä hän oli muuttanut vuonna 1985 Roomaan, missä hän asui yli kolme vuosikymmentä. Taiteilijan arkku, josta hän ammensi aiheitaan, oli lähes ehtymätön, joten ei ole ihme, että Seppo Mattisen teoksia päätyi yhtä lailla muraaliksi, kirkkotaiteeksi, kirjankuvitukseksi kuin postimerkiksikin. Ja jos työnteko välillä otti koville, niin silloin Mattisen käsissä syntyi roskakorien aarteista miniatyyrimäisiä, katsojia ilahduttavia hahmoja, jotka veivät tarinoita taas eteenpäin.
Kylläpä sinä aina vain maalaat iloisesti ja humoristisesti
Vaikka Seppo Mattisen maalaamissa, kansantaiteen ja vanhan kirkkotaiteen perinteistä ammentavissa kohtauksissa on myös surrealistisia, epätodellisia sävyjä, niin oikea nimitys hänen tyylilleen olisi ehkä kuitenkin seppoismi, originelli sekoitus arkitodellisuutta kaupunkien katujen sekä pikkumaalaiskylien kohtaamisista tai kohtaamattomuuksista yhdistyneenä usein huumorilla, ironialla tai tilannekomiikalla kevennettyyn, unenomaiseen maailmaan. Vaikuttava esimerkki ihmisen kamppailusta oman sisäisen itsensä kanssa on Nimeämätön (1977) teos, jossa arvoperspektiivin mukaisesti maalattu suhteettoman suuri mieshahmo istuu rakennuksen katolla pidellen kädessään vasaraa ja mietteliään päänsä sisällä kolmea suljettua munalukkoa. Jotakin olennaista Seppo Mattisen taiteesta kertoo säe hänen runostaan Toisella puolella, jonka mukaan ”muurien takana täytyy tapahtua jotakin kuitenkin” – joko itselle tai ainakin joillekin muille.
Seppo Mattinen opiskeli Kuninkaallisessa kaunotaiteiden akatemiassa Kööpenhaminassa vuosina 1954–1960. Mattisen teoksia oli ensi kerran näytteillä vuonna 1954 Göteborgissa. Hänelle myönnettiin vuonna 1984 Tanskan taidesäätiön elämäntyöpalkinto ja vuonna 1985 Tanskan kuninkaallisen taideakatemian Eckersberg-mitali.
Seppo Mattisen teos Nimeämätön Markku Villikan kokoelmasta on nähtävillä lokakuun 2026 ajan Kouvolatalon aulan kahvilassa.
Kouvolan taidemuseo Poikilon Markku Villikan kokoelmassa on kaikkiaan 14 Seppo Mattisen teosta, joista seitsemän on maalauksia ja seitsemän grafiikanteoksia. Teokset kattavat ajanjakson vuodesta 1960 vuoteen 1988. Markku Villikan kokoelmassa on yhteensä yli 1900 teosta.
Teksti ja kuva: Harri Hirvonen
Teoksen tiedot: Seppo Mattinen, Nimeämätön, 1961, öljy kankaalle, 77 x 66 cm. © Kuvasto 2024.
Tutustu aiemmin julkaistuihin kuukauden taideteoksiin sivuillamme Kuukauden taideteoksia – Poikilo