Lastenmusiikkiorkesteri Jee Jee taidemuseossa

Viisi Jee Jee orkesterin soittajaa soittimineen.

Lastenmusiikkiorkesteri Jee Jee esiintyy lauantaina 25.2. klo 13.00 taidemuseo Poikilossa. Konsertti sisältyy museon pääsymaksuun. Alle 18-vuotiaat pääsevät museoon maksutta.

Lastenmusiikkiorkesteri Jee Jee on uusi kymenlaaksolainen lastenmusiikkiyhtye, jonka kantavina voimina ovat Eeva ja Jouni Sjöblom. He säveltävät pääosin yhtyeen musiikin. Eeva ja Jouni ovat kokeneita muskariopettajia.

Yhtyeen keikkaohjelmisto kantaa nimeä Hei me lauletaan ja leikitään. Yhtye esittää sadunomaisen kokonaisuuden, joka perustuu yhtyeen omiin sävellyksiin. Monet laulut kertovat koiran elämästä. Laulut jakautuvat reippaisiin leikkilauluihin, rentoutuslauluihin, tanssilauluihin ja rytmileikkeihin.

Laulun ohella Eeva ja Jouni soittavat kitaraa, pianoa ja harmonikkaa.

Eevan ja Jounin lisäksi yhtyeessä soittaa kokenut komppiryhmä:
Juha Vanhatalo kitara, nokkahuilu
Olli-Pekka Rämä rummut
Veikko Korppila basso

Musiikkihetki on taatusti monipuolinen ja pitää mielenkiinnon yllä viimeiseen nuottiin asti.

Vihreällä pohjalla lukee värikkäin kirjaimin lastenmusiikkiorkesteri Jee Jee

Taidemuseossa on avautunut Überhund – Taiteen kiehtovat koirat -näyttely. Lue lisää näyttelystä. Überhund – Taiteen kiehtovat koirat – Poikilo

Pehmoeläinten yötä vietetään perjantaina 24.2. museossa. Pehmoeläimet voivat yöpyä museossa ja hauskan yökyläilyn jälkeen pehmot voi noutaa lauantaina museon avauduttua. Samalla voi jäädä mukaan kuuntelemaan Jee Jee lastenmusiikkiorkesterin konserttia. Pehmolelujen yö on ilmainen, mutta konserttiin osallistuvat aikuiset maksavat museon pääsymaksun.

Kuva Jouni Sjöblom