Axel Antas Nothing is Made, Nothing Disappears

Valkoisella taustalla valkoisia eri muotoisia esineitä. Tumma etana kiipeää esinettä pitkin.

Kouvolan Taidemuseo Poikilo 24.5.–27.8.2023. Antas pohtii ajan käsitettä ja kaiken olemassa olevan muutosta. Näyttelyn teemat kytkeytyvät luontoon ja ympäristöön.

Axel Antaksen näyttely Nothing is Made, Nothing Disappears rohkaisee ja ohjaa hiljaiseen mietiskelyyn. Siinä korostuu keskittyminen tähän hetkeen, jonka keskiössä on katsoja itse. Antaksen mukaan taiteen on tarjottava jotain muutakin kuin pikaisen kokemuksen, häivähdyksen tunteesta tai silmäyksen toiseen todellisuuteen. Jo näyttelyn nimen äärellä viipyminen kuljettaa katsojan toisiin aikoihin ja paikkoihin. Näyttelyn idea kiteytyy kaiken olemassa olevan jatkuvaan muutokseen sekä siihen liittyvään ajatukseen ajan hauraudesta. Antas pyytää meitä pitämään tauon, pysähtymään, pohtimaan ja samalla ottamaan huomioon tämän hetken.

Näyttely pohtii ajan käsitettä

Aika ja sen käsite ovat koko näyttelyn läpäiseviä teemoja. Antaksen teoksissa aikaperspektiivi muuttuu kuin huomaamatta menneisyydestä tähän hetkeen ja tulevaan. Taiteilija on luonut teoksiinsa aikaa ja tilaa. Ne mahdollistavat hitaan syventymisen tarkasti rajattuihin intiimeihin hetkiin tai toisaalla uppoutumisen monumentaalisiin kuvitteellisiin tiloihin.

Antaksen teokset vaativat aikaa. Ne paljastavat ideansa katsojalle vähitellen. Katsojan on pysähdyttävä kuvan valkoisuuden äärelle ja sopeuduttava sen aineettomuuteen ja äärettömyyteen. Aivan kuin taiteilija haluaisi muistuttaa katsojaa siitä, että ymmärtämiseen ja oppimiseen on käytettävä aikaa. Se palkitsee, sillä teosten kokemisen hetki säilyy pitkään ensikohtaamisen jälkeen. Kuljetamme kokemusta mukanamme edelleen toisiin aikoihin ja paikkoihin. Antas korostaa meditatiivista prosessia sekä taiteen tuottamisessa että sen vastaanottamisessa.

Axel Antas on monialainen taiteilija

Näyttelyssä olevien teosten tekniikat voidaan myös sitoa aikaan, renessanssista nykyhetkeen. Sarjassa uusia piirustuksia Antas on käyttänyt renessanssiajalla suosittua metalpoint-tekniikkaa. Näyttelyssä nähtävä piirustus on tehty pohjustetulle paperille kynällä, jonka terävä metalliterä on puhdasta kuparia. Videoteoksissaan ja valokuvissaan Antas on hyödyntänyt teknisen kehityksen erilaisia vaiheita, sillä hän on käyttänyt sekä analogista että digitaalista tekniikkaa.

Näyttely kytkeytyy edelleen luontoon ja ympäristöön, teemoihin, joiden parissa Antas on työskennellyt pitkään. Hän tutkii suhdettamme luontoon syvällisesti ja havainnoi vieraantumistamme siitä. Antaksen teoksissa luonto toimii peilinä ja heijastuksena olemassaolollemme. Aika on tärkeä osa myös luontokokemuksiamme – ja suhteemme aikaan on muuttunut. Virtuaalisuus ja digitaalisuus vaikuttavat ihmisten elämään koko ajan voimakkaammin. Samalla kosketus omaan fyysisyyteemme muuttuu häilyvämmäksi, ja käsinkosketeltava yhteys luontoon kuihtuu. Antas pyrkii tuomaan esiin tämän muutoksen. Hän korostaa kokemukseen ja aistihavaintoihin perustuvaa ymmärrystä.

Huomiot ajasta, tilasta ja tietoisesta läsnäolosta kuuluvat Antaksen taiteen ominaispiirteisiin. Teosten kuvaus- ja tapahtumapaikoilla on taiteilijalle merkitystä. Hän kiinnittää huomiota yksityiskohtiin tavalla, joihin myös katsoja voi samaistua. Teosten runollisessa tunnelmassa on jotain surumielistä. Toisaalta teoksista löytyy myös absurdiutta ja surrealistisia piirteitä, jotka tuovat niihin keveyttä, jopa koomisuutta.

Nothing is Made, Nothing Disappears on Axel Antaksen ensimmäinen yksityisnäyttely museokontekstissa Suomessa. Näyttelyn teokset ovat pääosin muutaman viimeisen vuoden ajalta, mutta mukana on myös aivan uusia, kuluvan vuoden aikana, valmistuneita teoksia. Näyttelyssä on mukana valokuvia, piirustuksia, veistoksia sekä videoteoksia. Ne kertovat kattavasti teemoista, joiden parissa hän on työskennellyt koko 20-vuotisen uransa aikana. Antas valmistui Lontoon Goldsmiths Collegesta vuonna 2000. Useiden Lontoon vuosien jälkeen hän palasi takaisin Suomeen vuonna 2013. Antas on monialainen taiteilija, joka työskentelee useiden tekniikoiden parissa. Häntä kiehtoo perinteisten ja uudempien tekniikoiden käyttäminen ja sekoittaminen.

Katso lisätietoja näyttelystä sivultamme Axel Antas – Poikilo

Kuva Axel Antas, Still Life (Inertia Geometry), 2023, hopeagelatiinivedos kuitupohjaiselle paperille

Axel Antas taidemuseossa lehdistötilaisuudessa. Taustalla näkyy näyttelyn nimi teipattuna museon seinään.
Axel Antas näyttelyn lehdistötilaisuudessa kertomassa teoksistaan.