Toiseksi viimeiset olympialaiset, 2024, installaatio

Installaatio koostuu veistoksista, jotka on tehty keramiikasta ja puusta sekä pienistä akryylimaalauksista, joita on kaiverrettu ja hiottu. Omat sarjakuvaoriginaalini eivät kuulu seinälle, joten näyttelyissä niitä ei ole nähty koskaan. Sarjakuvien ohella olen aina tehnyt piirroksia. Maalaminen ja veistosten tekeminen tuli mukaan myöhemmin. Toiseksi viimeiset olympialaiset -installaatiossa veistokset ja maalaukset keskustelevat, ne muodostavat hajanaisen narratiivin, joka on kuitenkin löydettävissä. Installaation jokainen teos toimii myös itsenäisenä teoksena.

Olen käsitellyt sarjakuvissani ihmismielen nurjaa puolta ja yhteiskuntarakenteiden vaikutusta yksilöön henkilökohtaisten kokemuksien ja havaintojen pohjalta. Toiseksi viimeiset olympialaiset -installaatiossa liikutaan samoissa maisemissa, vaikka muoto ja tyyli poikkeavatkin sarjakuvistani. Häviäjät kilpailevat keskenään, mutta kukaan ei voita.

Bio

Jarno Latva-Nikkola (1977) on monien mutkien kautta Siuroon päätynyt sarjakuva- ja kuvataiteilija. Hän on julkaissut pikimustan huumorin täytteisiä ja underground-henkisiä sarjakuviaan epätasaiseen tahtiin aina 1990-luvun lopulta lähtien. Hänen piirroksistaan ja maalauksistaan on tehty kirjat Ranskassa ja Ruotsissa.

IG: jarnolatvanikkola

Siirry takaisin näyttelyn sivuille Kuumat kuplat – Poikilo

Päivitetty 20.9.2024