Überhund - Taiteen kiehtovat koirat -näyttelyn avajaisia vietettiin 1.2.2023. Näyttelyn avasi kirjailija, tiedetoimittaja Tiina Raevaara. Puhe on luettavissa tällä sivulla

Hyvät taiteen ystävät, arvoisat kanssaeläjät, rakkaat ihmiseläimet!

Kuvassa nainen koira-aiheisen taideteoksen vieressä. Kädessä keltakantinen kirja.
Tiina Raevaara ja taustalla teos Samuli Heimonen, Matriarkka, 2016. Kuva Tea Salonsaari

Ihmislaji ei ole koskaan elänyt tällä planeetalla yksin. Me olemme aina eläneet täällä yhdessä toisten lajien kanssa, ja me olemme kehittyneet tällaiseksi sen takia, että olemme olleet vuorovaikutuksessa niihin.

Muiden lajien vaikutus meihin on jollain tapaa niin itsestäänselvää, ettemme aina ymmärrä pysähtyä huomaamaan sitä. 

Esimerkiksi noin 40 000 vuotta sitten nykyihminen alkoi tehdä taidetta aiempaa enemmän ja aiempaa monimuotoisemmin. Ajankohtaa pidetään symbolisen kulttuurin alkuna. Tehtiin kalliomaalauksia, veistoksia, soittimia, kaiverruksia. Se oli siis aikaa, jolloin nykyihminen oli levinnyt Afrikan ulkopuolelle ja alkanut vähitellen vaeltaa muille mantereille. Kouvolaa ja muuta pohjoista Eurooppaa peitti mannerjää.

Tämä kymmeniä tuhansia vuosia vanha kuvataide kuvasi lähes puhtaasti toisia eläinlajeja. Kun tämän yksityiskohdan kerran tajuaa, sitä ei lakkaa ihmettelemästä. Ihmiskunta ei keskittynyt kuvaamaan itseään tai vaikkapa maisemia, vaan muita nisäkäslajeja. Lascaux’n ja Chauevet’n kaltaisissa luolastoissa säilyneet maalauskokonaisuudet hämmästyttävät edelleen tarkkuudellaan ja runsaudellaan. 

Samoihin ajanhetkiin sijoittuu koiran synty. Ensimmäiset merkit koirasta ovat hieman yli 30 000 vuotta vanhoja. Esimerkiksi Chauvet’n kuuluissa luolassa kulkee rintarinnan noin 26 000 vuotta vanhat lapsen ja koiran jalanjäljet. Koira oli ensimmäinen seuralaiseläimemme, muut domestikoituneet eläinlajit saivat alkunsa noin 12 000 vuotta sitten. 

Se, että me haluamme tehdä taidetta ja elää elämäämme muunlajisten eläinten kanssa, on hyvin vanhaa perua, ja nämä kaksi taipumusta tuntuvat liittyvän tiukasti yhteen – niin kuin ne tekevät myös Überhund-näyttelyssä.

Koiran historiaan mahtuu paljon kärsimystä, mutta myös paljon ylevöittämistä. Koira on esimerkiksi maailman haudatuin eläin. Kaikkialla ihmisen asuttamilla mantereilla on myös muinaisia ihmisen ja koiran yhteisiä hautoja. Koiran ja ihmisen kumppanuutta ei ole aina selvästikään haluttu rajata tähän maailmaan. 

Olen erinäisiä kirjaprojektejani varten käynyt paljon läpi sitä, miten koira on nidottu kulttuuriimme. Yksi tavattoman kiehtova seikka on se, millaisen roolin koira on saanut myyteissä ja mytologiossa. 

Koira on ihmisen paras ystävä, mutta myyteissä koira liittyy usein kuolemaan. Se vahtii kuoleman valtakunnan portteja tai liikkuu yhdessä kuoleman jumalan kanssa. Tunnetaan myös paljon tarinoita kaukana elävistä kansoista, joilla on ihmisen ruumis mutta koiran pää. He ovat aina villejä ja vaarallisia mutta ennen kaikkea tuntemattomia, ja siksi heistä pitää varoittaa. 

Indoeurooppalaisessa kansanperinteessä koira liitetään myös auringonnousuun ja -laskuun, syys- ja kevätpäiväntasauksiin, uuteen kuuhun ja täysikuuhun. Taivaan kirkkain tähti Sirius on universaalisti koiran symboli.

Miksi koiralla, joka on uskollisuuden ilmentymä ja kodin vahti, on uskomuksissa usein synkkä rooli?

Koira on rajojen symboli, liminaalinen eläin. Se edustaa meille yhtäaikaa omaa arkeamme ja villiä luontoa. Koira on raja, jossa villi kohtaa kesytetyn ja arvaamaton kohtaa luotetun. 

Koira on meille enemmän eläin kuin me itse, ja silti perheenjäsen siinä missä ihmiskumppanimmekin. Koira on me, ja se on myös jotain muuta. 

Koira vartioi ihmisen kodin ja ulkopuolisen maailman rajaa. Se pitää yllä kodin järjestystä ja rauhaa ja vetää rajan sen ja ulkomaailman villin kaoottisuuden välille. Se pitää erossa villipedot ja ihmisen kotieläimet. Se varoittaa vaaroista; tuntemattomista toisista, jotka saattavat hyökkäillä hallitsemattomasti ihmisen turvallisen elinpiirin rajoille. 

Koira vartioi myyteissäkin maailmojen välistä porttia: se vartioi elämän ja kuoleman rajaa tai pimeyden ja valon rajaa.

Samaan aikaan koira itse on tuo raja. Se on kuin ihmisen ja villipedon yhteenliittymä. Se on ambivalentti hahmo, josta ei voi päästä täyteen varmuuteen. Se on lempeä mutta raaka, se käy ikuisesti taistelua ihmisluonnon ja villin pedonluontonsa välillä. 

Koiraa ei ole aina kohdeltu hyvin, ei kohdella vieläkään, mutta se on saanut elää arjessamme paljon arvostetumpana ja kokonaisvaltaisesti nähdympänä kuin tuotantoeläimet. Koiran pitämiseen liittyy monenlaisia ekologisia ja eettisiä ongelmana, mutta itse roikun silti kynsin ja hampain kiinni koirissani ja siinä, että saan jatkossakin elää koirien kanssa. 

Olen miettinyt, miksi se on tärkeää. Ne ovat toki perheenjäseniä. Mutta miksi ihminen haluaa elää muunlajisen eläimen kanssa? Miksi minä haluan tehdä niin?

Yksi tärkeä näkökulma minulle on tämä: koira on jatkuva muistutus siitä, ettemme elä täällä yksin. On muitakin, muunlajisia, ja ne pitää ottaa huomioon. Emme voi keskittyä vain omaan parhaaseemme. 

Koirat edustavat minulle jotain, minkä me modernin ajan ihmiset olemme jo kadottaneet. Luen teille pienen pätkän kirjastani “Minä, koira ja ihmiskunta”. Se on kohdasta, jossa kuvailen surumielistä ja vahvaa tunnetta, jonka tunnen aina kun katson suuria lintuparvia. 

”Kun katsoin naakkaparvea – ja kun kuulen korppien tai kurjen huudon – minä kaipaan jonnekin. Se on outo tunne. Minne muka kaipaisin? Miten linnut liittyvät siihen?

Tunne on valtava, yhtä aikaa riemukas ja musertavan raskas. Olen epätoivoinen. Haluan jonnekin, missä linnut ovat. Jonnekin, mistä linnut tulevat, mistä ne kertovat, mikä on ihmisiltä suljettu. Minä haluan sinne, mille en edes tiedä nimeä!

Ehkä eläimet ovat minulle portti toiseuteen, maailmaan, joka alkaa olla suljettu ihmisiltä. Ehkä koira symboloi minulle elämässäni jotain, mitä kaipaan katsellessani naakkaparvea. Jotain, mitä ei oikeastaan voi tulkita sanoin. 

Ehkä saman tunsivat ne muinaiset ihmiset, jotka hautasivat koirat mukaan läheistensä hautoihin tai kertoivat tarinoita kaukana asuvista koiranpäisistä muukalaisista. Koira näkee jonnekin, minne me ihmiset emme enää kykene näkemään. Koira on osa suurta tuntematonta, kun meillä ihmisillä on enää järkevyyteen pyrkivä arkemme, jota olemme niin huolella rakentaneet sukupolvi toisensa jälkeen. Tarraan koiraan kuin viimeiseen oljenkorteen. Näytä minulle tie, koira!”

Tässä näyttelyssä on paljon koiria näyttämässä tietä. Kiitän järjestäjiä kutsusta puhumaan, ja ennen kaikkea kiitän taiteilijoita heidän työstään. 

Palaa Überhund – Taiteen kiehtovat koirat -näyttelyn pääsivulle Überhund – Taiteen kiehtovat koirat – Poikilo

Nainen istuu koiraa esittävän veistoksen jalustalla taidemuseossa. Kädessään keltainen kirja.
Tiina Raevaara ja taustalla teos Kim Simonsson, Haamukoira II, 2009. Kuva Tea Salonsaari

Päivitetty 8.2.2023