Teostiedot

Samuli Heimosen, syntynyt 1975,
Näin kauniina päivänä ei voi tapahtua mitään pahaa,
2015, öljy- ja akryylimaalaus.

Teokseen liittyvä tietoisku

Samuli Heimonen on syntynyt Saarijärvellä Keski-Suomessa. Heimonen valittiin vuoden nuoreksi taiteilijaksi vuonna 2008. Mielikuvituksekkaista maisemistaan ja vaikuttavista eläinaiheisista maalauksistaan tunnettu Heimonen toteutti keväällä 2020 myös kirkkosalia kiertävät lehterimaalaukset Petäjäveden uuteen kirkkoon. Teos on hankittu kokoelmiin taiteilijan näyttelystä Taidemuseo Poikilossa vuonna 2016.

Haastattelun perustiedot

Olemme Kouvolan yhteislyseolla. Haastattelemme kuvaamataidon opettaja Nana Cihangiria.

Teoksen kuvailutiedot

Valkoisella seinällä on suorakaiteen muotoinen 180 x 240 cm kokoinen maalaus, jonka aiheena on monivärinen maisema. Taustalla on sinertävän violetti ja pilvinen taivas. Maisemassa on erikokoisia lehtipuita. Kahden ison puun alle on kerääntynyt joukko lampaita ja toisen puun oksaan kiinnitetyssä keinussa keinuu ihmishahmo. Maiseman etualalla on kaksi sutta, jotka tarkkailevat kaukaa lampaita ja keinuvaa ihmistä. Kolmas susi jahtaa maiseman keskivaiheilla toista ihmishahmoa. Huoneessa on teoksen värimaailmaa toistavat sinikeltainen sohva, kolme rahimaista, ympäriverhoiltua jakkaraa; sininen, punainen ja keltainen sekä vaalea, pieni, pyöreä sohvapöytä.

Kuvateksti: Nana Cihangir, kuvataideopettaja, Kouvolan yhteislyseo

Haastatteluosuus

Tässä tilassa, missä taideteos sijaitsee, niin tulee kyllä käytyä oikeastaan päivittäin siinä mielessä, että tää sijaitsee tässä käytävällä, käytävän varrella eli tulee kuljettua tästä ohitse monena päivänä ihan päivittäin. Teos herättää minussa sellaisia turvallisuuden tunteita jollakin tavalla eli minun mielestä se istuu tosi hyvin tänne koulumaailmaan, kouluympäristöön. Miä olen aina kokenut koulun niin työpaikkana kun itse opiskelijana ollessani niin hyvin turvalliseksi paikaksi ja teoksen nimi – ”Näin kauniina päivänä ei voi tapahtua mitään pahaa”, niin itsessään jo minusta kertoo siitä ja teoksessa on kokoontuneena näitä eläinhahmoja ikään kuin laumoittain tänne puiden äärelle niin sekin jollakin tavalla kertoo minusta siitä, että me ollaan yksi lauma täällä Kouvolan yhteislyseossa, sekä opettajat, että opiskelijat. Teos kun on Samuli Heimosen eli hän on kuitenkin nykytaiteilija, niin minun mielestä se istuu aika hyvin, nämä hänen tyylinsä sekä tää teos, niin nuorten keskuuteen, että kun kyseessä on tämmöinen nykytaiteen teos sekä ehkä myöskin jollakin tavalla sadunomainen tämä tyyli niin sopii kyllä hyvin monenikäsille opiskelijoille ja heidän tiloihin. Tää tila ilman teosta olisi aika paljas mun mielestä, että toki kun on valkoiset seinät, niin miä kuvataiteilijana ja kuvataideopettajana ehkä kaipaan aina jotakin seinille. Minusta se on aina ihanaa, että on jotakin katsottavaa seinillä ja tutkittavaa. Ja toki se muodostaa jonkinlaisen kokonaisuuden mun mielestä myöskin näiden meidän kalusteiden kanssa tässä tilassa eli ne keskustelee keskenään. En tiedä onko tarkoituksenmukaista tai ollut tarkoituksellista mutta jotakin jäis kyllä puuttumaan jos ei se teos olisi tässä tilassa.

Lopputekstit

Poikilo-museoiden logo
Tuotanto: Poikilo-museot ja Same-eYes Oy
Kiitos: Nana Cihangir
Toteutettu Opetus- ja kulttuuriministeriön hankeavustuksella

Päivitetty 13.1.2021