Pentti Sammallahti on vanhan koulukunnan analoginen valokuvaaja. Hän kuvaa vain filmikameroilla, kehittää mustavalkofilminsä itse ja tietysti vedostaa kuvansa itse. Sammallahden valokuvien koirat toteuttavat olemassaoloaan mitä moninaisimmin. Valokuvat näyttäytyvät todisteina koiran salatusta elämästä eri puolilla maailmaa ikuistettuissa elinympäristöissä. Sattumanvaraisuus on toki näennäistä. Koiria on aseteltu ja houkuteltu täydellisen kuvan saamiseksi, mutta kuvilla on myös dokumentaarinen puoli, joka kuvaa suomalaisesta elinympäristöstä poikkeavaa koiran ja ihmisen yhteiseloa. Siinä missä meillä koira nykyään pyritään kahlehtimään ihmisen rinnalle näkymättömäksi ja hiljaiseksi vierellä kulkijaksi, Sammallahden koirat elävät valitsemallaan koiramaisella tavalla ihmisten joukossa.

Teoksen tapahtuma on tarkoin harkittua ja rakennettua, mutta samalla illuusion takana todellisinta totta. Tässä Intiassa Varanasin pyhässä kaupungissa otetussa kuvassa koiranpentu löysi kylmänä yönä lehmästä valtavan lämpimän tyynyn. Lehmän pyhyys ja koskemattomuus hindulaisessa kulttuurissa suojaa myös pentua ihmisen aikeilta.

Palaa sivulle ääniopastukset Ääniopastukset: Überhund – Taiteen kiehtovat koirat  – Poikilo

Päivitetty 25.1.2023