Jouko Lehtola, Koira punaisella taustalla
Jouko Lehtola aloitti uransa 1990-luvulla rock muusikoiden ja festivaalien kuvaajana. Myöhemmin hänen valokuviensa aihepiiri muuttui vakavampaan ja yhteiskuntakriittisempään suuntaan. Yksi Lehtolan tunnetuimmista teoksista Koira punaisella taustalla on vuodelta 2004. Teoksen nimi ei ehkä ole tuttu, mutta moni on varmasti nähnyt tämän kuvan, jossa mustan dobermannin pää on kuvattu punaista taustaa vasten. Kuva on vaikuttava, voimakkaasti latautunut. Moni seikka siinä ruokkii pelottavaa vaikutelmaa. Punainen väri koetaan yleisesti aggressiiviseksi ja musta, iso koira tuo mielleyhtymiä myyttisistä kertomuksista tuonelan koirasta. Lisäksi dobermannia koirarotuna pidetään vaarallisena ja koiran suuret hampaatkin näkyvät kuvassa.
Taiteilija osoittaa teoksellaan katsomisen problematiikan, sillä tarkemmin tarkasteltuna koira ei ole oikeasti vihainen tai aikeissa hyökätä. Vihainen koira näyttää ihan erilaiselta. Lehtolan koiran ilmettä voisi kuvata valppaaksi ja odottavaksi. Katse ja koiran koko tarkkaavaisuus on suuntautunut jonnekin kuvan ulkopuolelle. Kenties omistajaan, joka tälle perheeseen kiintyvälle, lapsirakkaalle rodulle on tärkeä. Ehkä koira on noutanut keppiä, ja se odottaa leikin vielä jatkuvan. Avoimesta suusta ei kuulu murinaa vaan läähätystä. Koiran silmässä heijastuu salamavalo, joka nostaa silmän näkyväksi tummasta taustasta, mutta sekin on vain heijastuma. Siinä ei ole mitään ilkeää katsetta. Ja tuo taustan punainen väri. Miksei se voi olla myös rakkauden väri? Koiran typistetyt korvat tuovat teokseen myös rodunjalostuksellisen näkökulman. Typistämällä korvat sekä häntä dobermannista on haluttu tehdä voittamaton, komea ja uhkaava. Vieläkin tämä nykyään kielletty typistäminen jakaa mielipiteitä ihmisten kauneuskäsityksen ja eläinrääkkäyksen välillä.
Mutta mitä Lehtola on halunnut kertoa teoksellaan? Miksi hän on tehnyt siitä niin dramaattisen, mutta valinnut nimeksi niin neutraalin. Teosta katsoessamme jokainen tulkinta on yhtä oikea. Ei ole olemassa oikeaa vastausta, johon kaikkien pitäisi päätyä, mutta Lehtolan teos asettaa haasteen nähdä toisin.
Palaa sivulle ääniopastus Ääniopastukset: Überhund – Taiteen kiehtovat koirat – Poikilo
Päivitetty 25.1.2023