Etsimme esineitä kaupunginmuseon aulan vitriiniin

Valokuva Kouvolan katukuvasta jossa näkyy Muoviepox-liike.

Kouvolan kaupunginmuseo Poikilo etsii uuteen näyttelyyn lainaksi purettujen rakennusten historiasta kertovia esineitä.

Kouvolan kaupunginmuseo Poikilossa on marraskuussa avautumassa uusi näyttely, joka kantaa nimeä Muuttuva kaupunkimme. Nyt on aika antaa tilaa jo purettujen rakennusten ja suljettujen liikkeiden muistelulle. Sinulla on nyt mahdollisuus olla osana näyttelymme tekoa.

Onko sinulla, kaveriporukallanne tai vaikka sukulaisellasi esineitä tai arkistoaineistoa, jonka tarina ansaitsee tulla kuulluksi? Löytyykö sinulta jo suljettujen baarien lasinalusia, vanhoja mainoksia lempivaatekaupastasi tai kuva rakennuksesta, jossa asuit pienenä? Lainaa se Paikallisten vitriiniin, muisto ansaitsee paikkansa museotilassa!

Paikallisten vitriini

Kaupunginmuseon aulassa sijaitsevassa Paikallisten vitriinissä esitellään nykyisen Kouvolan alueella asuvien esineitä ja elämäntarinoita.  Paikallisten vitriinin teemana on ‘’Rakkaat rakennukset’’. Nykyisen Kouvolan alueen rakennuskantaa muokataan jatkuvasti. Rakennuksia puretaan, kivijalkaliikkeitä suljetaan ja uutta tehdään tilalle. Muutokset herättävät muistoja, tunteita ja keskusteluja rakennusten tärkeydestä ihmisille. Rakennukset ovat usein ihmisten kiintopisteitä kaupunkisuhteeseen. Jokaisella meistä on se rakas talo, kadunkulma, maisema tai hiekkatie, jolle sydän sykkii vielä vuosienkin jälkeen. 

Rakennusten historiasta kertovat esineet

Näyttelyssä on vapaana 10 vitriinipaikkaa, jotka etsivät paikallista aineistoa! Aineisto voi olla mitä tahansa pienikokoista tavaraa, joka liittyy johonkin purettuun rakennukseen tai suljettuun liikkeeseen. Etsimme tavaraa koko nykyisen Kouvolan alueelta. Tavara voi olla esine, paperinen mainos, kuva tai mikä tahansa muu mittoihin sopiva objekti. Esineen maksimikoko on 50 cm (leveys) x 90 cm (pituus) x  40 cm (syvyys).

Vitriinipaikkoja on vain rajoitetusti, joten olethan rivakka!
Haku päättyy 1.11.2025. Esineet tulisi tuoda museolle viimeistään viikolla 46. 
Lainattu aineisto on esillä Paikallisten vitriinissä 27.11.2025 – 31.12.2026.  Tämä jälkeen esineet palautetaan takaisin. Joidenkin esineiden osalta voidaan keskustella esineen lahjoittamisesta museon kokoelmiin.

Jos kiinnostuit, ole yhteydessä Poikilo-museoiden esinekokoelmista vastaavaan amanuenssiin Janni Tasankoon. Puhelin 020 615 6739, etunimi.sukunimi@kouvola.fi

Muoviepoxin liike lopetti toimintansa keväällä 2014. Muoviepox oli kumi- ja muovitavaroiden vähittäiskauppa. Monille kauppa tuli tutuksi laajasta leluvalikoimasta. Liike perustettiin Kouvolaan 1960-luvun alussa. Kuva Erkki Mänttäri.