Hämärän tuuli, akryylimaalauksia ja piirustuksia
Poikilo-galleriassa 10.5.–5.6. 2022

Näyttely Hämärän tuuli koostuu neljästä akryylimaalauksesta, joiden lähtökohtana on
johonkin paikkaan liittyvä kokemus tai mielleyhtymä. Maalauksissa nykyisyys, kuvitelmat ja
muistot lomittuvat ajan ja mielen kerrostumissa. Allegoriset elementit kertovat maailmasta
suurena näyttämönä, jonka ilmiasu näyttäytyy vertauskuvana jostain henkilökohtaisesta
kokemuksesta ja perimmäisestä todellisuudesta.

Peurat sinisenhämyisässä maalauksessa.
Sarvivuori 2020, Kristiina Lempiäinen-Trzaska


Esimerkiksi maalaus Sarvivuori (2020) viittaa kotiseutuun ja sen luontoon. Lisäksi Kuvan
yksisarvisella on elävästä elämästä malli: Praton suojelualueella Italiassa vuonna 2007 syntyi
metsäkauriin vasa, jolla oli päälaen keskellä vain yksi sarvi. Yksisarvinen on vanha
mytologinen eläin, joka oli varsin suosittu ja tunnettu jo keskiajalla. Ne symboloivat
viattomuutta ja puhtautta. Tarujen mukaan yksisarvisilla on parantavia voimia.
”Tarkastelen asioita, jotka ovat jättäneet jäljen. Pysähdyn hetkeen. Kuviin kiinnittyy käsitys
siitä, miltä maailma näyttää, kun se tuntuu. Kuvan maailmassa limittäin asettuvat näkyvä ja
näkymätön, mutta myös tosi ja epätosi.


Jäljen esille tuomisessa tärkeäksi on kehittynyt paikka ja kokemuksen maisemallisuus –
kaupunki-, luonnon- ja mielenmaisema. Näissä paikoissa ihminen on viitteellisesti läsnä;
maisema on kohtaamispaikka, jonka ihmisten erilaiset kokemukset, kertomukset ja muistot
rakentavat, tai maisema on unelma, uhka, pelko tai kannanotto. Paikka itsessään on sidottu
myös aikaan; mikä eilen oli tärkeä ja tosi, voi nyt olla olematta – yhteys paikkaan on
kadonnut, siitä on tullut tavoittamaton. Käyn vuoropuhelua ajan ja paikan kanssa niin, että
jotain niiden merkityksellisestä ja muuttuvasta suhteesta välittyy teoksiini.”


Kuvataiteilija Kristiina (Tiina) Lempiäinen-Trzaska työskentelee ja asuu Jyväskylässä. Hän
maalaa, piirtää ja tekee tila- ja ympäristöteoksia. Yhteisöllisissä ja monitaiteellisissa
hankkeissa hän on suunnitellut ja toteuttanut sekä kuorojen että teatteri- ja tanssiryhmien
esitysten skenografioita. Kuvataiteilijana ja kuvataiteen opettajana (Master of Arts 1987
Purdue University, Indiana, USA ja Taiteen maisteri 2014 Aalto-yliopisto) hän on toiminut
aktiivisesti vuodesta 1987.
Kristiina Lempiäinen-Trzaska on Jyväskylän Taiteilijaseuran, Kotkan Taiteilijaseuran sekä
MUU ry:n ja Kuvaston jäsen.

Päivitetty 14.4.2022