Arkea ja juhlaa, maalauksia
Poikilo-galleria 1.11.–27.11.2022

Näyttelyni nimi voisi oikeastaan olla Esiliina ja kruunu. Kumpikin esiintyy maalauksissani ja ovat symboleja arjelle ja juhlalle. Olen tutkinut historiallisia pukuja ja asusteita ja minua kiinnostavat erityisesti tavallisten ihmisten pukeutuminen eri aikoina.

Anne-Maria Björninen, Naisen pää ja kruunun kaltainen asuste.

Tähän pieneen näyttelyyni olen valinnut esiliinan esimerkiksi, joka on ollut naisille tärkeä asuste. Esiliinaa käytettiin vaatteiden suojana. Esiliina toimi myös siveyden vartijana, silloin jollekin vanhemmalle henkilölle oli annettu tämä tehtävä. Symbolisesti esiliinalla oli siis väkevä tehtävä olla myös vartija monelle, jopa olla suoja pahoilta hengiltä.
Nykyään esiliinaa käytetään harvoin ja sen merkitys vaatehuollossa on vähentynyt.
Kruunu naisen koristeena on liittynyt häihin ja on ollut mahdollinen koriste myös tavalliselle naiselle. Olemme liittäneet kruunun kuninkaallisiin, mutta häissä Helykruunua on käytetty Pohjanmaalla ja Kymenlaaksossa. Nimi Helykruunu tulee sen viuhkanmallista ja siitä miten se on rakennettu helyistä ja silkkipaperista. EsimerkiksiVehkalahden Helykruunu.
Tätä päivää kuvaamaan olen maalannut naisen, joka on arjen puuhissaan.
Juhlaa aina odotetaan, mutta arki on meillä aina läsnä ja tärkeä.


Anne-Maria Björninen Kuvataiteilija
Kotka
amariabjorninen(at)gmail.com

Päivitetty 12.10.2022