Mistä Kouvola on tehty?
23.11.2023–13.10.2024 Kouvolan kaupunginmuseo Poikilo
Tule kertomaan oma mielipiteesi ja jakamaan muistosi!

Kouvola on tehty Kymijoesta, tehtaista, rautatiestä, kartanoista, pelloista, kalliomaalauksista, varuskunnista… Ihmisten liikkeistä, iloista ja suruista, suunnitelmista ja haaveista, työstä ja vapaa-ajasta. Nykyinen Kouvola on tehty vuonna 2009. Silloin yhdistyivät Anjalankoski, Elimäki, Jaala, Kouvola, Kuusankoski ja Valkeala. Lopulta kaupungin tekevät aina siellä asuvat ja sitä kodikseen kutsuvat ihmiset. 

Kaupunginmuseon tuleva näyttely kysyy: mistä Sinun Kouvolasi on tehty? Se kutsuu museokävijät jakamaan muistojaan kotiseudustaan. Näyttelyssä pääset näkemään nostalgisia filmejä ja valokuvia nykyisen Kouvolan alueelta ja pohtimaan omaa suhdettasi tärkeisiin paikkoihin. Tule museoon yksin tai porukassa ja pysähdy omien muistojesi ääreen.  

Näyttelyyn liittyen kierrämme Kouvolan alueella keräämässä korvaamatonta muistitietoa museon kokoelmiin ja näyttelyyn järjestetään muisteluopastuksia. Seuraa ilmoitteluamme ja tule mukaan! 

Kuva Kouvolan rautatieasema 1970-luvun puolivälissä. Kuva Poikilo-museot / kuvaaja Heikki Rautio.

Päivitetty 3.5.2023