Flora Favola - Kreetta Järvenpää ja Heikki Marila
21.9.2023–7.1.2024 Kouvolan taidemuseo Poikilo

Flora Favola rinnastaa kahden kukka-aiheistaan tunnetun taiteilijan teokset. Kreetta Järvenpää on valokuvaaja – tarinankertoja – jonka epätodelliset ja satumaisen runsaat kukka-asetelmat vaalivat autenttisia, hieman surrealistisia, mutta sommittelultaan viimeisteltyjä asetelmia. Uusimpiin kuviinsa Järvenpää on valokuvannut myös yksittäisiä kukkia ja niiden lakastumisen eri vaiheita. Näyttelyssä on valokuvien lisäksi esillä myös installaatioita.   

Heikki Marila on tunnettu suurikokoisista öljymaalauksistaan ja intensiivisistä teemoistaan. Vuonna 2012 Marila sai Carnegie Art Award -palkinnon ekspressiivisistä, yltäkylläisistä kukkamaalauksistaan. 1600-luvun alankomaalaisiin kukka-asetelmiin rinnastuvat tummasävyiset maalaukset ovat moniulotteisia niin sisällöltään kuin fyysiseltä olemukseltaan. Maaliaineen runsaus ja käsillä maalaamisen prosessi nousevat niissä keskeiseksi aiheeksi. Näyttelyn teokset on lainattu suomalaisten museoiden ja säätiöiden kokoelmista. 

Vaaleanpunaisen sävyisiä kukkia aseteltuna mustalle taustalle.
Kuva Kreetta Järvenpää, Flora Favola, 2022, valokuva. Kuva Kreetta Järvenpää.

  

Päivitetty 2.12.2022