Poikilo-museoiden kokoelmaohjelmat päivitetty

""

Poikilo-museoiden eli Kouvolan kaupunginmuseon ja Kouvolan taidemuseon kokoelmaohjelmat on päivitetty.

Kouvolan kaupungin museoiden kokoelmat koostuvat vuoden 2009 alussa toteutetun kuntaliitoksen jälkeen kerätyistä taide-, esine- ja valokuvakokoelmista sekä Anjalankosken, Elimäen, Jaalan, Kouvolan, Kuusankosken ja Valkealan kokoelmista, joiden kartuttaminen päättyi vuoden 2008 lopussa.

Kouvolan taidemuseon kokoelmaan tallennetaan suomalaisen nykytaiteen teoksia. Taidehankintojen avulla museo tallentaa oman aikamme taidetta. Teosvalinnoissa pyrimme ajankohtaisuuteen ja keskustelevuuteen, paikallisuutta unohtamatta, sanoo amanuenssi Anna-Kaarina Kippola. Uutena linjauksena on, että kaupungin eri yksiköiden hankkimat tai lahjaksi saamat teokset ja esineet eivät siirry taidemuseon kokoelmiin. Ne kuuluvat kaupungin kokoelmaan, jota taidemuseo hallinnoi.

Kouvolan kaupunginmuseon kokoelmat koostuvat esine- ja valokuvakokoelmista. Museo kerää, tallentaa ja säilyttää Kouvolan alueen aineellista historiaa ja kulttuuriperintöä. Vanhat kokoelmat painottuvat 1800- ja 1900-lukujen alkuun. Tällä hetkellä tallentamisen painopiste on sotien jälkeisessä ajassa. Esinekokoelmissa korostuvat talonpoikaisesineiden lisäksi erikoismuseoiden kuten apteekki- ja palomuseon sekä puoti- ja koulumuseon kokoelmien esineet. Valokuvakokoelmassa on eniten kuvia Kuusankoskelta. Kuntaliitoksen jälkeen olemme tallentaneet varsin kattavasti Kouvolan alueen urheiluhistoriaa. Meillä on paljon myös sotahistoriaan ja kartanokulttuuriin liittyvää esineistöä, toteaa vs. museonjohtaja Anu Kasnio.

Nyt päivitetty Kouvolan kaupunginmuseon kokoelmaohjelma laadittiin vuonna 2011 yhteistyössä Kymenlaakson ammatillisten kulttuurihistoriallisten museoiden kanssa. Kymenlaakson museolla, Haminan kaupungin mu¬seoilla, Miehikkälän museoilla, Verlan tehdasmuseolla ja Kouvolan kaupunginmuseolla on omat kokoelmapoliittiset ohjelmansa. Yhteistyötä tehdään muun muassa kokoelmien kartuttamiseen liittyvässä vastuunjaossa ja toimintatapojen yhtenäistämisessä.

Täältä löydät kokoelmaohjelmat: Kouvolan taidemuseon kokoelmaohjelma ja Kouvolan kaupunginmuseon kokoelmaohjelma.

Lisätiedot:

vs. museonjohtaja Anu Kasnio, puh. 020 615 8317, anu.kasnio(a)kouvola.fi
amanuenssi Anna-Kaarina Kippola, puh. 020 615 4654, anna-kaarina.kippola@kouvola.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *