47260 RATULA
Poikilo-galleria 4.2.-16.2.2020

Taiteen tekemisessä en erottele veistämistä ja maalausta, vaan pyrin tekemään taidetta mielikuvieni mukaan niille ominaisilla tavoilla. Maalauksissani pyrin ilmaisemaan tunnetta ja mielentiloja, joskus surrealistisesti, ja toisinaan enemmän ekspressiivisellä tyylillä. Veistoksissani yritän konkretisoida ajatukset ja käsitteet yhteen kokonaisuuteen, käyttäen useimmiten saatavilla olevaa romumetallia.

Veistoksissani käsittelen ajatusta kaksiulotteisesta automaatiopiirroksesta, joka muuntuu sisällöksi ja lopulta myös kolmiulotteiseksi teokseksi. Piirrokseen vaikuttaa eniten sisäsyntyinen rytmi ja liike, joka synnyttää muotoja ja niiden vastamuotoja, linjoja ja pintoja, kaarevia ja kulmikkaita, rakenteita jotka liittyvät yhteen toisiksi, uusiksi rakenteiksi ja kokonaisuuksiksi. Viimeisen vuoden ajan olen työskennellyt tuulikäyttöisten kineettisten veistosten parissa, jotka jatkavat ajatusta automaatiosta siirtäen veistosten tekemät liikkeet tuulen tekemiksi.

Aiemmalta koulutukseltani olen restaurointipuuseppä. Valmistumiseni jälkeen siirryin elokuva- ja teatterilavastusten pariin suunnitellen niitä teatteriskenografin assistenttina useisiin teattereihin Suomessa sekä Norjassa. Kuvataiteilijaksi valmistuin vuonna 2016 ja kiinnostukseni lavastukseen on säilynyt. Taiteellisessa työskentelyssäni pyrin rakentamaan erilaisia miljöitä maalausten ja veistosten kokonaisuuksien kautta.

Päivitetty 3.2.2020